Hae tästä blogista

Löydät @nuoretpamilaiset myös Instagramista!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Ammattiliitto lähelle lapsiperheitä




Nyt lopetetaan sen mielikuvan ruokkiminen, ettei vanhemmilla ole lapsen syntymän jälkeen enää aikaa perheen ulkopuolelle. Lapsiperheet, joita on kuitenkin n. 40 % Suomen väestöstä, pitäisi huomioida paremmin ammattiosastojen toiminnassa. Kuinka moni vanhempi kokee voivansa lähteä vapaasti tapahtumiin tai johtokuntaan mukaan ilman, että tarvitsee joka kerta soittaa kaikki sukulaiset läpi lapsenhoitajaa etsien? Ja entäs maahanmuuttajat, joilla ei tällaista sukulaisverkostoa ole lähelläkään?

PAMin arvoihin kuuluu yhteisöllisyys, mikä tarkoittaa, että toiminta lähtee jäsenten tarpeista. Jäsenille täytyisi ehdottomasti tarjota mahdollisuus ottaa lapset mukaan tapahtumiin tai vaihtoehtoisesti järjestettyyn lastenhoitoon tapahtumien yhteydessä. Yhteistyötä voisi miettiä vaikkapa Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämän lastenhoitoavun kanssa. Mahdollisesti tässä olisi osastojen tarjoama jäsenetu, jota jäsenet kaipaisivat ja voisivat hyödyntää muulloinkin omiin tarpeisiinsa?

Kun annamme mahdollisuuden tuoda lapset mukaan ammattiosastojen toimintaan, oppivat lapset jo pienestä pitäen mitä ay-toiminta on. Positiiviset kokemukset ja muistot jäävät lapsen mieleen, jolloin ammattiosastoista ei tule vain outo ja kaukainen käsite, vaan konkreettinen osa arkea. Parhaimmillaan osaston tapahtumat luovat lapsiperheille uusia tukiverkostoja, joista saattaa löytyä vaikkapa lapselle uusi leikkikaveri. Vanhemmilla on hetki aikaa hengähtää arjen rutiineista, kun vastuu lastenhoidosta voidaan jakaa muiden vanhempien, tai tuetun lastenhoitajan, kanssa. 

Jos työelämänpelisäännöistä ruvetaan paukuttamaan nuorille vasta +20 ikävuoden jälkeen, ovat he ehtineet sisäistää jo tietyn mallin, jota on vaikea lähteä muuttamaan myöhemmin. Työnantaja ehti taas ensin. 


Taru Saari
Ammattiosaston nuorisovastaava
PAM 705
Kuvat Tiia-Mari Saari

4 kommenttia:

  1. Varmaan voit itse soittaa sinne MLL:n lastenhoitoapuun, ja hankkia lapsellesi hoitajan. Ja maksaa sen myös itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielenkiinnosta Annika, mihin sinun mielestäsi rahoja pitäisi käyttää? Kun kerta kaikki edut ovat kiellettyjä niin matkakorvauksista lastenhoitoon? Mitenkäs kuvittelet, että ''helsinginherrat'' ehtivät joka paikkaan? Varsinkin kun koko liiton idea on, että jäsenet muodostavat liiton. Miten ihmeessä tämä systeemi toimisi ilman tätä kaikkea? Jos minulle PAMista kertoisivat vain palkatut henkilöt, muodostaisi se mielikuvan, että se tekevät sitä vain oman työpaikkansa tähden. Ja itse koen, että liiton tarkoitus on tukea työntekijöitä, joille ei makseta työstään tarpeeksi korvauksia, mikä toisaalta tarkoittaa sitä, ettei sitä rahaa tulvi ihan joka paikasta. Järki käteen, ei tässä olla kellekkään taloa ostamassa.
      ps. itsellänihän ei sitten ole lapsia, pahoittelen, että ajattelin muidenkin kuin oman perseeni tarpeita.
      -Taru

      Poista
  2. Hienoa, että ajattelit napaasi pidemmälle! PAMin tulisi käyttää rahoja entistä enemmän edunvalvontaan, tehokkaampaan ja tuloksellisempaan TES-neuvotteluun. Kaikenlainen puunhalailu ei kuulu mielestäni tehokkaan ammattiliiton toimintaan. Lastenhoitajat jokainen järjestäköön itse. Tärkeää olisi myös tarkastella, ja kertoa julkisuuteen, paljonko PAM käyttää vuodessa rahaa esimerkiksi Reilun kaupan – tuotteisiin.
    Ammattiliiton tärkeimmät tehtävät ovat työntekijöiden edunvalvonta, ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Eivät lastenhoito, ananaksista huolehtiminen, messutyöntekijöiden matkojen ja ruokien maksaminen. Millä perusteella muuten messuille osallistujat valittiin? En löytänyt mistään tietoa, että kys. tapahtumaan olisi koskaan edes haettu ”vapaaehtoisia”.

    VastaaPoista
  3. Annika. Kaikki liiton kehittämisideat otetaan vastaan ammattiosastoissa ja aluetoimistoilla, sekä keskustoimistolla mielihyvin. Kuten PAMin stratekia kertoo, on liiton tavoite vuoteen 2015 mennessä olla Suomen uudenaikaisin ammattiliitto. Tämähän ei toki tarkoita sitä, etteikö kehitystyötä jatketa siitä eteenpäin. Meneillään on Paluu tulevaisuuteen-kiertue, jossa jäsenet päsevät kertomaan omia mielipiteitään liiton kehittämisestä suoraan liiton puheenjohtajistolle. http://www.pamintulevaisuus.fi/etusivu/paluu-tulevaisuuteen-kiertue-2014.html tuon linkin kautta voit käydä katsomassa sattuuko kiertue omalle paikkakunnallesi tai lähiseudulle. Myös tämän sivuston kautta voit antaa palautetta ja kehitys ehdotuksia liiton toimintaan liittyen.

    VastaaPoista