Hae tästä blogista

Löydät @nuoretpamilaiset myös Instagramista!

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Unelmatyö vai unelma työstä?

Kaksi erilaista unelmaa, kaksi erilaista ääripäätä ja silti samanlaiset toiveet. Mielipidepalstoilla liikkuu tällä hetkellä yksi jos toinenkin vääristynyt fakta ja olisi ihan liian helppoa olla hiljaa. Puheet unelmien duunista ei hirveästi lohduta silloin, kun voi vain unelmoida työstä. Toisaalla huudetaan, miten työt eivät kelpaa, kun taas toisaalla totuus lyö vasten kasvoja ja kerta toisensa jälkeen työpaikkahakemuksen ainoa palaute ja kontakti on automaattinen robottivastaus “valitettavasti tällä kertaa valintamme ei osunut sinuun”. Tällaisen vastauksen saaminen on kuitenkin enemmän kuin viikkoihin olisi voinut edes toivoa. Tilannetta ei lohduta huutelu, että hae enemmän.  Milloin työttömyydestä tuli yksilön vika? Nykyisen mallin mukainen markkinatalous tarvitsee työttömyyttä “ylläpitääkseen kilpailua”. Kun tarjonta on kysyntää suurempaa, niin hinta on helpompi sanella. Ahdingolla tehdään bisnestä ja lisäksi vielä heitetään hieman lokaa sinne, missä jo valmiiksi ahdistaa. Kyllä sinä pystyt. Ajattele positiivisesti. Yritä enemmän. Mikä olisi sinun unelmaduunisi? Kliseet kaikuvat ja ärsytyskynnys nousee. Yrität, teet ja tiedät, että pystyn vaikka ja mihin. Silti ihan liian usein unelmatyön sijaan on vain unelma työstä.

Työttömyys ei kosketa vain yksilöitä tai yksittäisiä perheitä vaan koko yhteiskuntaa, ja siksi työllisyys on näissä vaaleissa tärkeimpänä elementtinä. Ei ole kyse nuorista, vanhoista tai koulutuksesta. Tunne on kaikille yhtenäinen. Toinen roikkuu koulussa kirjoilla, ettei tarvitsisi myöntää vielä totuutta, ettei töitä ole, kun taas toinen porhaltaa täysillä eteenpäin, jotta oma työpaikka säilyisi. Jatkuvuus, pysyvyys ja luotto ovat prekariaatin päivän sanat. On yhdentekevää sopiiko työväenluokkaan kuuluminen imagoosi tai mikä on sosiopoliittinen statuksesi, suurella todennäköisyydellä työelämän epävarmuus heijastuu myös sinun arkeesi ja silloin on hyvä hetki pohtia missä joukossa on voimaa. Politiikka ei ole imagojuttu, vaan vaikuttamisen paikka. Mistä saadaan varmuus siitä, että työelämän ulkopuolelle jäävälle löytyy tukea ja ennen kaikkea mahdollisuuksia unelmoida vaikka sitten siitä unelmaduunista, eikä vain elää unelmoiden jostakin duunista? Kuinka vähennetään työttömyyden stigmaa ja mahdollistetaan arvokas elämä kaikissa elämänvaiheissa? Ihmisarvoa ei voi mitata talouden mittarein, ja tämä tulisi muistaa myös keskusteltaessa työttömyydestä. Harva jää tahallaan ulkopuolella tai haluaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi, vaan enemmänkin kyse on rakenteista, jotka jättävät meidän ulkopuolelle.

Ongelmallista ei ole vain työnsaanti kun on työelämän ulkopuolella vaan mitä useammin myös työntekijänä saa vain unelmoida työstä kun tunteja tai töitä ei vain ole tarjolla. Operaatio Vakiduuni on kunnioitettavasti nostanut esiin niin kutsutut nollasopimukset.  Nämä 0 – -  jokin määrä viikkotyötuntia sisältävät työsopimukset eivät ole uusi juttu, vaikka monet niin luulevatkin. Ne eivät ole ainoastaan tiettyjen alojen ilmiö, vaan hajontaa on melkein alalle kuin alalle. Nollasopparit eivät ole ilmiö tai pikkujuttu. Uutta ei ole työnantajapuolen tarve paikata ja täyttää vuoroja, eikä tätä olla mihinkään poistamassakaan. ”Uutta” on tapa ja laajuus jolla näitä sopimuksia käytetään. Ay-liike ei ole yhtäkkiä herännyt sopimusten hankaluuteen tai siihen, että tosiaan 0 tunnin sopimus ei takaa sinulle minkäänlaista toimeentuloa vaan ongelma on tiedostettu jo pitkään. Nollasopimus ei lupaa oikeastaan mitään muuta kuin tarpeen olla tarvittaessa käytössä vaikka, siellä sopimuksen tuntimääritteen (esim 0-45) päässä seisoisi mitä tahansa. 0 tunnin sopimushan jättää sinut tyhjän päälle vaikka sopimuksia olisi 10. Lupausta ei ole mistään muusta kuin mahdollisesta työvuorosta ja näitä saa odotella. Operaatio Vakiduunissa ei oikeastaan olekaan edes kyse ammattiliitoista. Kyse on meistä kansalaisista ja siitä, että me uskomme, että työstä tulee saada elämiseen riittävää palkkaa kuten mm. kansainvälinen työorganisaatio ILO:kin linjaa. ILO:n sopimuksia ovat olleet yhdessä työstämässä niin valtion edustajat kuin työnantajien ja työntekijöiden edustajat. Ehkä on aika saattaa tavoite kunnon työstä kentille ja käytäntöön myös täällä omalla vaikutusalueellamme ja lopettaa silmien ummistelu. Ei elämä irvistellen somene, tai työelämä tahtomalla.

Toisin myös kuin jo useampi taho ja innokas eduskuntavaaliehdokas ovat ennättäneet huutelemaan, niin aloite nollatuntisopimusten kieltämisestä ei poista opiskelijoiden töitä. Joskus kannattaa lukea se pienelläkin präntätty ja ilahtua, että hei, tämähän on ajateltu loppuun asti! Operaatio Vakiduuni ei poista esimerkiksi opiskelijoiden työpaikkoja, vaan alle 18 h/vko tuntisopimuksella voi yhä tehdä töitä, jos työntekijä itse näin jostakin syystä haluaa. Aloite poistaa mahdollisuuden teettää täyttä viikkoa 0h sopimuksella ja antaa turhia lupauksia.. Aloite ei poista pieniä sopimuksia kokonaan, vaan luo vakuuden ja turvan siitä, että työelämässä täysillä mukana olevalla on aito mahdollisuus tulla palkallaan toimeen ja saada varmuus arjen jatkuvuudelle eli tiedon siitä, että töitä todella on. Aloite tekee stopin pätkäduunille, pätkäarjelle ja pätkäunelmille. Aloite tekee mahdolliseksi kunnon työn, joka on kansainvälinen ILO:n eli kansainvälisen työorganisaationkin käyttämä käsite ja minun unelmaduunini meille kaikille.


Eveliina Reponen

Kirjoittaja on PAMin nuorisovaliokunnan puheenjohtaja, Vakiduuni-aktiivi,
eduskuntavaaliehdokas ja liittokousvaaliehdokas Savo-Karjalasta
www.eveliinareponen.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti