Hae tästä blogista

Löydät @nuoretpamilaiset myös Instagramista!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Esittelyssä: Liittokokousvaaliehdokas Anu Syrjälä 2191, Pohjanmaan vaalipiiri

Olen 28-vuotias ja olen työskennellyt Eurokankaan Seinäjoen myymälässä kuusi vuotta myyjänä sekä somistajana. Kankaita olen rakastanut lapsuudestani asti, jolloin äitini ompeli lähes kaikki vaatteeni. Työn ohella opiskelen myös ammattikorkeakoulun aikuispuolella tradenomiksi toista vuotta.

Olen toiminut yhden kauden myymälässämme työsuojeluvaltuutettuna ja aiemmin olen ollut mukana mm. partiossa, oppilaskunnassa sekä nuorisovaltuustossa, joten yhteisten asioiden hoitaminen ja vaikuttaminen on minulle tuttua. Rohkenen tarttua asioihin.

Haluaisin viedä liittoon ja sen edustajistoon terveisiä kaltaisteni nuorten palvelualojen työntekijöiden arjesta. Olisin mielelläni mukana vaikuttamassa yhteisiin työehtoihimme ja turvaamassa toimeentulomme myös tulevaisuudessa.

Me kaikki teemme tärkeää työtä, jonka arvostukseen voimme itse vaikuttaa monin tavoin.

Minua voit äänestää numerolla 2191

terveisin,

Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti