Hae tästä blogista

Löydät @nuoretpamilaiset myös Instagramista!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Itä-Suomen alunuorten alkuPAMaus

Itä-Suomen aluenuorten alkuPAMaus järjestettiin nyt kuluneena viikonloppuna Kuopiossa Rauhalahdessa. Tapahtumassa oli muutamien peruutusten jälkeen noin 30 osallistujaa ja tunnelma oli koko viikonlopun ajan hyvin positiivinen ja kannustava. Viikonlopun aikana tutustuimme paremmin itseemme, toisiimme ja erilaisiin hyvinvoinnin teemoihin.


Aloitimme lauantaina keskustelemalla työpaikan ja mahdollisen opiskelupaikan tunneilmastosta ja siitä kuinka meidän ajatuksiamme ja tulkintojamme asioista ohjaa erittäin pitkälti tunne eikä aina niinkään järki eli kuinka me hallitsemme tai emme hallitse omia ajatuksiamme. Me saatamme tulkita työkaverin kantapäiden kolistelun uhkana tai merkkinä siitä, että työkaveri on meille vihainen vaikka todellisuudessa hänellä saattaakin olla vain kiire tai jokin muu asia painaa mieltä. Ihmismieli on kuin ohjaaja norsun selässä,. Lisäksi pohdimme erilaisia stressin syitä, oireita ja ennen kaikkea tapoja ehkäistä ja hoitaa stressiä. Tärkeimpänä huomiona ryhmässä pidettiin sitä, että oikeastaan omasta hyvinvoinnista ja olosta töissä voi vastata pääosin vain itse – kuinka mina reagoin, tulkitsen ja toimin tietyissä tilanteissa. Mikä tekee meistä iloisen ja mitkä asiat työpaikka ahdistavat? Mikä auttaa ja saa jaksamaan töissä? Näihin kysymyksiin etsimme vastauksia ja jaoimme omia kokemuksiamme. Yksi ryhmätöissä esille noussut ajatus siitä mikä saa jatkamaan oli,  liitto ja keskusjärjestö joka pitää meidän puoltamme sekä tieto siitä, että meillä on aito mahdollisuus vaikuttaa.



Koulutuksen jälkeen suuntasimme pihalle savolaisten olympialaisten pariin ja luvassa olikin niin kesähiihtoa, laulamista, taidepläjäyksiä kuin erilaisia tarkkuustehtäviä. Pitkän viikon jälkeen nämä olivat hyvä tapa rentoutua ja viettää hyvää aikaa porukalla. Kisojen jälkeen suuntasimme kylpylän puolelle ja nautimme saunan lämmöstä.




Sunnuntaina starttasimme tehopaketilla koko liiton toiminnasta ja aluenuorten, ammattiosastojen ja PAMin nuorisotoiminnasta. Siihen mitä kaikkea kävimme läpi voit tutustua esimerkiksi täällä selaamalla läpi allekirjoittaneen pitämän diaesityksen:
http://prezi.com/cjhy9r9c0l7g/?utm_campaign=share&utm_medium=copy&rc=ex0share

Opit varmasti jotain uutta kun käyt tämän läpi oli sitten alueesi mikä tahansa. Tehokkaan tietopaketin ja yhteisen toiminnansuunnittelun ja brainstormauksen jälkeen palasimme takaisin pohtimaan omaa hyvinvointia ja jaksamista arjessa. Teimme yhdessä erilasia voimakarttoja ja aarrekarttoja arjen positiivista asioista ja sellaisista asioista joita toivoisimme arkeemme lisää. Pieni askartelu ja toiveista rupattelu teki varmasti hyvää meistä jokaiselle.


Aarrekartat taskuissa suuntasimmekin jo takaisin kotiin toteuttamaan kurssilla oppimiamme hyvinvoinnin perusteita. Kiitos kaikille mukana olleille onnistuneesta viikonlopusta! Toivottavasti voitte nyt hyvin tai ainakin paremmin ;)

Terkuin,
Eveliina Reponen
PAMin nuorisovaliokunnan puheenjohtaja ja Itä-Suomen alunuorten vetäjä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti