Hae tästä blogista

Löydät @nuoretpamilaiset myös Instagramista!

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 16. luukku: Vaikuttamista & koulutiedotusta


Miten lähdin toimintaan mukaan Kaakkois-Suomessa ja mitä kaikkea olen siltä saanut


Moikka moi kaikille!

Olen Maarit ja asun Taavetissa ja olen ollut vaikuttamassa Kaakkois-Suomen alueen toiminnassa. Voisinkin hieman kertoa menneestä ja siitä, miten itse olen lähtenyt toimintaan mukaan ja miten sitä kautta päässyt myös työskentelemään PAMissa.

Kaikkihan alkoi siitä, kun opiskelin parturi-kampaajaksi 2004-2007 ja koulullamme Kouvolassa kävi toimitsija Kristiina Eerola kertomassa PAMista ja ilmaisesta opiskelijajäsenyydestä. Kuulimme myös, että keväällä on tulossa SAKKI-risteily, johon on mahdollista lähteä mukaan. No siitäkös innostuimme ja sen jälkeen on risteily tullut tutuksi useampana vuonna. Siitä ei vielä minun tarinani kunnolla alkanut vaan vuonna 2010 lähdin mukaan keilailu iltaan, jossa kuulin seuraavista tulevista tapahtumista. Huomasin että, muutan viikon päästä, olin Petäyksessä Nuorten neuvottelupäivillä ja sen jälkeen oli Kaakkois-Suomen ja Itä-Suomen yhdessä järjestämä viikonlopun Alkupamaus tapahtuma Tallinnassa. Silloin sain myös kuulla, että Kouvolassa meillä on oma ammattiosasto, jossa on syyskokous tulossa, siellä valitaan uusia jäseniä johtokuntaan. Ei mennyt kauaa, kun huomasin toimivani johtokunnassa varajäsenenä. Pääsin näkemään, miten mukavaa toiminta on ja kuinka olin saanut paljon uusia ystäviä ja kavereita. Aika meni nopeasti, kun oli paljon erilaisia tapahtumia. Myöhemmin olin johtokunnan varsinainen jäsen ja minulla oli myös erilaisia tehtäviä.
Improa Petäyksessä
Roope Salmisen johdolla
syyskuussa 2013

Myöhemmin sitten nuorisovaliokunnassa aukesi paikka ja minä pääsin täyttämään sen. Sen jälkeen toimin Kaakkois-Suomen aluenuorten vetäjänä. Pääsin suunnittelemaan ja järjestämään tapahtumia Kaakkois-Suomen alueelle. Meillä oli ollut Petäyksessä Nuorten neuvottelupäivät, jossa Roope Salminen oli mukana, meillä oli erilaisia impro-harjoituksia. Noh siitäkös sain idean, että miksei pyydettäisi Roopea tulemaan meidänkin tapahtumaan. Järjestimme ensimmäisen Off-Road tapahtuman Luumäellä, johon Roope tuli vetämään meille improa. Se oli todella hauska päivä, tottakai joka tapahtumassa pitää aina olla asiaosuus, niin siinä pidin koulutusta työpaikkakiusaamisesta, joka myös sai paljon kiitosta. Järjestimme Off-Road tapahtuman seuraavana vuonna uudestaan, tosin Roopen hinnat olivat jo silloin nousseet, niin meillä oli ohjelmassa naurujoogaa, joka myös oli oikein onnistunut päivä.
Ylhäällä kuvassa off-roaddia Luumäellä Keihäskankaan moottoriradalla. Alhaalla vasemmalta minä ja muutama muu aluenuori improilemassa Roopen johdolla Palvaanjärvellä kesäkuussa 2014.

Vuonna 2013 keväällä olin alkanut tekemään koulutiedostusta oman opiskelun ohessa, kiersin Lappeenranta-Imatra-Kotka-Lahti aluetta. Kaakkois-Suomen alueella koulut alkoivat olla kierretty, niin sain idean josko tätä työtä voisi tehdä jossain muuallakin ja pääsinkin Helsinki-Uusimaan aluetoimistoon töihin ja kiertämään ja olemaan yhteydessä sen alueen ammattikouluihin.




Kerroin ammattikoululaisille ammattiliitosta ja opiskelijajäsenyydestä. Tein työtä kesään asti, jolloin sitten koulut loppuivat siltä keväältä. Myöhemmin syksyllä aukesi uusia ovia ja pääsin tekemään palveluneuvojan sijaisuutta Helsinki-Uusimaalla, silloin muutin Helsinkiin väliaikaisesti. Tässä vaiheessa, kun olin työsuhteessa PAMilla, minun täytyi väistyä luottamustehtävistä nuorisovaliokunnassa ja Kaakkois-Suomen aluenuorten vetäjänä. Aluksi se oli haikeaa jättää se ”työ” mitä olin sydämellä tehnyt, mutta onnekseni sain jatkajaksi yhden parhaimmista ystävistäni Minnan, ja sain olla mukana vähän jelppimässä ja auttamassa. Tässä kaikessahan sitten kävi niin että nykyisen avomieheni pongasin sieltä off-roadin järjestäjästä, joten Helsingin jälkeen muutinkin Taavettiin.

Sain opiskelupaikan juuri ennen palveluneuvojan työtä ja päätin että työskentelen ensin ja aloitan opiskelut sen jälkeen. Noh nyt olen ammattikorkeakoulussa sosiaalialalla ja olen jo hieman tutustunut heidänkin ammattiliiton toimintaan. Vuonna 2014 meillä oli menestyksekäs Kauneudenhoito tapahtuma Kouvolassa, niin olen nyt järjestämässä uutta Kauneudenhoito tapahtumaa tänne Luumäelle. Tapahtuma tulee olemaan 6.2.2016 tervetuloa mukaan, mainos löytyy seuraavasta PAM-lehdestä! ;) Luulen että tämän tapahtuman jälkeen annan vielä enemmän tilaa uusille tulokkaille, mutta edelleen pysyn PAMin jäsenenä opiskelun ajan ja saatan edelleen osallistua tapahtumiin, jos vaan aikatauluuni mahtuu.

Tähän loppuun voisin vielä sanoa, että olen todella paljon rikkaampi kaikkien kokemusten kautta, joita PAMissa olen saanut ja olen tämän matkan aikana kasvanut ihmisenä ja oppinut paljon uutta monestakin asiasta, niin ammattiliitosta kuin elämästä yleensä. Niin kuin jo kerroin niin ystävät ovat varmasti se ihanin juttu mitä olen saanut, erilaiset paikat joihin olen päässyt, ihanat vanhat työkaverit, ja palkkatyö tottakai, listaa voisi vielä jatkaa.. Joten älä epäröi lähtemään toimintaan mukaan, silloin kun itse lähdin, niin kaikki oli uutta ja vierasta minulle, sinunkaan ei tarvitse osata mitään etukäteen vaan kaiken kyllä oppii ja ikinä et voi tietää mitä ihanaa se tuokaa tullessaan. Onhan niitä ”PAMilaisia” vauvoja ym! :D

Kiitos kaikille keitä olen tavannut ja kiitos myös Mannisen Jaanalle Helsinki-Uusimaan aluetoimistoon siitä, että pääsin näkemään ammattiliiton myös työntekijän silmin. Ei mulla tässä enää mitään muuta, kiva et jaksoit lukee! :)

Ja nyt vaan Ihanaa & Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016 kaikille! <3 <3 <3

-Maarit Vihmakoski-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti