Hae tästä blogista

Löydät @nuoretpamilaiset myös Instagramista!

tiistai 22. marraskuuta 2016

Työelämätiedottajan syksy




Herätyskello soi. Kello on 4.15. Kuka hullu on laittanut herätyksen näin aikaisin!? Torkku päälle. zzz... Hitsi! Sehän olin minä! Äkkiä ylös! Työelämätiedottajan työpäivä on alkamassa!

Työelämätiedotusta oppilaitoksiin tehtiin tänä syksynä kolmen täysipäiväisen tiedottajan voimin kolme kuukautta. Suomi on täynnä oppilaitoksia ja työtä oli meille kaikille runsaasti edessä. Yhtenä aamuna oli matka opiskelijoita tapaamaan liiketalousopisto Helmeen ja toisena oli aikainen aamuherätys, kun Huittisissa piti olla aamu yhdeksältä! Ilman kalenteria ja jämptiä kirjanpitoa, olisin kyllä unohtanut, missä piti olla seuraavana päivänä. Toimistolta käsin työelämätiedotusta ja jäseniä ei pystynyt hankkimaan, joten työ oli tehtävä kentällä, oppilaitoksissa.

Työhömme kuului myös oppilaitoskäyntien sopiminen ja koordinointi meidän kolmen tiedottajan kesken. Jos sattui toimistopäivä, niin se vietettiin oppilaitoksiin soitellen ja kalentereita katsoen. Varasimme käyntejä toisillemme, jos oma kalenteri oli täynnä. Vaikka omassa kalenterissa olisikin ollut tilaa, niin ei käyntiä voinut aina siihen päivään sopia, jos oppilaat eivät ole paikalla. Oppilaitoksen opinto-ohjaajat olivat tärkeitä yhteyshenkilöitä. He tiesivät mitkä päivät ovat parhaita ja milloin tavoittaa eniten opiskelijoita. Opinto-ohjaajat olivat myös välillä laittaneet oppilaille tehtäviä liittyen ständiin. Opiskelijoiden piti käydä ständillä kysymässä työelämästä sekä ammattiliitosta. Opettajat toivat myös oppilaitaan tuntien aikana ständille kuuntelemaan ja opettajien myönteinen asenne auttoi jäsenhankinnassa aina!


Pidimme pääasiassa ständejä oppilaitoksien auloissa. Parhaimmat paikat olivat lähellä oppilaitoksen ruokalaa, niin ainakin ruoka-aikaan ständillä oli ruuhkaa. Oli myös tärkeää sopia kuulutuksista tai Info-TV viestistä, jos oppilaitoksessa sellainen oli.  Puheluiden jälkeen lähetimme yleensä perään sähköpostia, jossa tarkempaa tietoa työelämätiedottamisesta. Sähköposti oli sitten helppo yhteyshenkilön välittää oppilaitoksen opettajille ja henkilöstölle. Tärkeintä oli, että oppilaitoksessa tiedettiin tulostamme!

Tein itse työelämätiedotusluentoja sekä ständejä. Parhaat päivät olivat sellaisia, jossa oli ensin luento, jonka jälkeen jäin ”ständäilemään” loppupäiväksi. Muutamat luennot menivät todella hyvin ja liittymiset tuli lähes kaikilta paikalla olijoilta! Välillä taas tunneilta tuli aika huonosti, vaikka tunti itsessään meni hyvin. Huomasin, että juuri ennen ruokailua pidetty tunti on aika levoton. Ennen ruokaa opiskelijat eivät yleensä halunneet jäädä kirjoittamaan liittymislomakkeita. Onneksi olimme varanneet yleensä myös ständin, niin sitä kautta tuli sitten liittymisiä!

Hauskinta oli käydä keskikokoisissa ja pienissä oppilaitoksissa eri puolella Suomea! Näki samalla erilaisia nuoria. Todella isoissa oppilaitoksissa ei ollut aikaa jäädä juttelemaan ja oikeasti tutustumaan nuoriin. Pienissä oppilaitoksissa oli mahdollista käydä pitkiä keskusteluja ja opastaa työelämän asioissa. Pääosin työpäivät olivat pitkälti naurua ja hymyä täynnä, kun nuoret ovat aika hauskoja! Itsekin tässä työssä ihan nuortui, vaikka välillä tunsi itsensä aika vanhaksi, kun pidin ihan oppitunteja heille! 

Tästä ”vanhuudesta” oli hyvä heittää vitsiä tunnin alkuun kevennykseksi ja korostaa, ettei tämä niin vakava asia ole! Eräällä oppitunnilla oppilaat snäppäsivät ja näpräsi kännykkää melkein koko ajan. En meinannut saada kontaktia heihin mitenkään. Keksin sitten, että oikeasta vastauksesta saa pelikortit! Se sai luokan hetkeksi hiljaiseksi ja heräämään. Loppuluento meni kevyessä ja hieman kilpailuhenkisessä tunnelmassa! Paikalla olevasta 45 opiskelijasta 43 liittyi heti! Eli kyllä se ”hätä keinot keksii”. Tunneilla ei usein tullut mitään kysymyksiä opiskelijoilta, mutta välillä haluttiin kovasti tietää minun omasta työelämästä. Kerroin aina mielelläni itsestäni ja tärkeää oli olla rehellinen. Jostain syystä ikää kysyttiin myös ja arvattiin! Se oli hauskaa, kun arvaus meni aivan metsään! 

Eniten tästä työstä sai itseluottamusta kahdenkeskisiin ihmisten kohtaamisiin, eli 1:1:siin. Nuorten kanssa kyse oli monesti 1:4:sta, kun nuoret liikkuivat ryhmissä, niin kohdattavana oli 4-5 nuorta samaan aikaan. Mielenkiinto piti saada heräämään muutamassa sekunnissa ja tämän jälkeen pystyi alkamaan kertomaan PAMista ja opiskelijajäsenyydestä. Tarjosimme ständillä liittyville aina kahvit oppilaitoksen kahviossa. Joskus toimi pysäytykseen pelkkä ”Väsyttääkö?” tai ”Oletteko kahville menossa?”. Toisaalta aina opiskelijat eivät juo kahvia, joten jälkimmäinen ei aina toiminut. Oppilaitoksissa missä oli muiden kuin PAM alojen opiskelijoita, kannatti alkuun kysyä ”Mitä te opiskelette?” ja sitten ”joko TE kuulutte PAMiin?”. Pysäytyksen jälkeen nuoret kannatti kohdata yksilöinä ja sen mukaan muuttaa toimintatapaa. Tärkeintä on kuitenkin olla oma itsensä ja olla rentona! Opiskelijajäsenten hankkiminen ei pidä olla vakavaa puuhaa :)

Kaiken kaikkiaan syksy oli työntäyteinen ja aika meni todella nopeasti, kun oli hauskaa! Suomea tuli nähtyä bussin ja junan kyydissä runsaasti! Oppilaitoksissa käynti loi, ainakin minulle, lisää luottamusta tulevaan sukupolveen, koska on ne nuoret aika mahtavia! Osa tiesi tarkalleen jo 16-vuotiaana mihin oli menossa seuraavaksi! Selkeästi muutama tuleva koomikon alkukin tuli nähtyä. Suurimmalla osalla nuorista ei ollut mitään kuvaa ammattiliiton toiminnasta. Ei hyvää, eikä pahaa. Kuultuaan ammattiliitosta ja sen merkittävästä toiminnasta sekä hyödystä, he useimmiten halusivat liittyä jäseneksi.

Mahdollisuuksien mukaan tulen jatkamaan työelämätiedottamisen parissa tai ainakin lähetän runsaasti tsemppiä teille kaikille ihanille vapaaehtoisille, jotka tulette jatkamaan tiedottamista! Työelämätiedottamista voi kuitenkin vain oikeasti tehdä vain nuorena. Muistakaa aina tiedottamisessa, että tärkeintä on pitää hauskaa!


Terkuin,
Marjut, Työelämätiedottaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti